Leipzig 36:ssa tunnissa

Vaihtareiden kulttuuriohjelmasta vastaava Birte oli järjestänyt meille lyhyenpuoleisen reissun Leipzigiin, jonne Berliinistä hitaahkolla junalla pääsee vajaassa kolmessa tunnissa. Valtasimme siis vaunun paikallisjunasta lauantaiaamuna ja suuntasimme Hypezigiin, 2010-luvun uuteen Berliiniin. Mut jos haluaa olla tosi hip ja cool ja muuta sellasta, niin kannattaa mennä Dresdeniin, joka puolestaan on uusi Leipzig ja muihin kaupunkeihin ei sitten kuulemma Saksassa kannatakaan vaivautua koska ovat liian a) juntteja tai b) outoja muuten vaan.

Birten ystävä kierrätti meitä kävellen keskustassa ja kertoi rakennusten ja kaupungin historiasta.

Holokaustimuistomerkki.

Thomaskirche, jossa Johann Sebastian Bach työskenteli kanttorina ja sävelsi tunnetuimmat teoksensa.

Juuri kun saavuttiin kirkolle, oli siellä alkamassa Thomanerchorin, eli maailman vanhimman poikakuoron, konsertti. Päätettiin käydä kuuntelemassa konsertti ja kirkko olikin ihan ääriään myöten täynnä kuulijoita. Tässä itse esiintyjiä.

Myö ja ooppera.

Kaupungin keskustan liepeillä sijaitsee 30-luvulla rakennettu muistomerkki niiden muistolle, jotka kuolivat Napoleonin hyökättyä Leipzigiin. Euroopan suurin historiaallinen monumentti, meille kerrottiin.

Töllistelyjen jälkeen käytiin mutka hostellilla ja suunnattiin vegeburgereiden kautta illanviettoon pariinkin eri hylättyyn ja vallattuun paikkaan. Sunnuntaiaamu tervehti meitä rakastettavalla tihkusateella, joka ei hellittänyt koko päivänä. Onneksi vietettiin suurin osa päivästä sisätiloissa, kuten taidemuseossa sekä toisessa museossa, joka keskittyi esittelemään toisen maailmansodan aikaisten pakkotyöläisten elämää ja oloja kaupungissa. Väsymyksen ja vesisateen vallassa en paljon jaksanut kameraa kaivaa esiin, joten sunnuntailta ainoat kuvat on juuri ennen paluujunaan astumista napattu.

En vieläkään oo tottunut siihen, että täällä ei kaupat ole auki sunnuntaisin. Muistin junassa, ettei kotona ole yhtään mitään syötävää ja luulin joutuvani nälkäileen maanantaiaamuun asti, mutta onneksi lähi-dönerkebu-mesta pelasti taas. Noi paikat ei varmasti ole ikinä kiinni.

Olympus Photography Playground

Tekemisen puutetta tässä kaupungissa ei ainakaan pääse syntymään. Viime viikolla päätettiin Iitan kanssa yrittää toista kertaa supersuosittuun Opympus Photography Playgroundiin, jonne ensimmäisellä kerralla yrittäessä ei jaksettu kylmässä kelissä jonottaa yli tuntia. Tapahtuma on Olympuksen uuden kameran promotapahtuma joka on rakennettu huikeeseen Berliinin oopperoiden ja teatterin entiseen työpajarakennukseen. Homma käsitti kolme kerroksellista eri taiteilijoiden tekemiä installaatioita, jotka olivat tavalla tai toisella sekä fotogeenisiä että interaktiivisia. Juju oli se, että passia näyttämällä aulasta sai tuon Olympuksen kameran lainaan 90 minuutiksi - mikäli omaa ei ollut - ja ei kun leikkimään. Kameran palautuksen yhteydessä sisällä olleen muistikortin sai sitten mukaansa sisällää kaikki kuvat, ja kaikki tämä maksoi vain jonottamisen vaivan. Alle kuukaudessa tuolla onkin kerennyt käymään lähemmäs 40 000 vierailijaa räpsyttelemässä kameroitaan. Harmillista kyllä, vaikka sisäänmenijöiden määrää rajoitettiinkin ovella istuvan poken toimesta suurimman kaaoksen välttämiseksi ja suhteellisen miellyttävän vierailun takaamiseksi, oli sisällä kuitenkin sen verran porukkaa että lähes joka kuvaan sattui tietty jonkun muun pää, käsi, joku muu ruumiinosa tai laukku.

Jonoa ulkopuolella

Iitan jalat tarkoituksella

Iitan pääkin tarkoituksella

Ahhahaa, tää kuva on otettu täysin pimeessä huoneessa, jossa kuvaaja sitte maalaili taskulampun kanssa pitkän valotusajan turvin.

Taas Warschauer Straßella

Temmeltämisen jälkeen suunnatti sushille ja sitten vielä tavattiin Turun koulusta tuttu Maaria sekä miehensä Ilpo. Iita vei meidät Friedrichsheinissa sijaitsevaan mikropanimoon jossa sain nauttia jotain, joka oli saksalaisen käsitys siideristä. Hyvää se oli kyllä, vaikka en oo aivan varma mille se maistu! 

Paljon asiaa = paljon kuvia

Aijai ku oli hyvä käydä kotona <3  Matti kerkesi töiltänsä hakeen mua Helsingistä ja ees kotimatkan lähes rännäksi muuttunut tihkusade ei pystyny latistaan mun fiiliksiä! Neljän tunnin Game of Thrones -maratooni kotisohvalla oli muuten just mitä tarvittiin :D Oli myös ehkä mahdollisesti maailmanhistorian lyhyin viikonloppu, tai siltä ainakin tuntui. 

Nyt on kuitenkin siis kuukausi vaihtoo takana ja reilut kaksi vielä edessä. Kyllä tää menee niin nopeeta että vähän kauhistuttaa kuinka ehdin saada mitään tehtyä.

Fun fact #3: En oo tainnut täällä käydä yhdessäkään vessassa tai kylppärissä, jossa ei olisi ollut ikkunaa. Tai ehkä yhdessä eräässä baarissa, mutta ikkunan puute oli korvattu oikein mukavalla sohvaryhmällä pöntön edessä. Kerrankin naisten todelliset kylppäritarpeet oli huomioitu! Mutta siis, voisin kuvitella joskus haluavani kylppäriini oikean ikkunan. Ei semmosta surkeeta räppänää mitä suomalaisiin huusseihin laitetaan, jos laitetaan ylipäätään mitään.

Torstaina ennen Suomeen lähtöä vietettiin kurssin kanssa päivä UdK:n metallipajalla. Verrattuna mun metallipajakokemuksiin tää paja oli melko pieni, ja ilmeisesti tarkoitettukin lähinnä jalometallien käsittelyyn ja pienempien töiden toteuttamiseen. Meitä opasti pajavastaava Marcel.

Esittelynä asiaan kaikki toi mukanaan erilaisia lusikoita ja niitä sitten ihmeteltiin siinä niin.

Tutustuttiin työvälineisiin.

Lusikkakonsultointia.

Palasin Berliiniin sunnuntaina Kööpenhaminan kautta (jossa lentokentällä nälissäni maksoin 22 euroa hyvin kämäisestä burgeriateriasta) ja maanantaina lähdettiin kurssin kanssa taas vierailulle. Maaseutumatkailua oli luvassa, sillä suuntasimme Baruth Glashütteen, joka on pieni lasitehtaan ympärille kehittynyt museoalue, jonne matka kesti junalla reilun tunnin verran. Tehdas on perustettu vuonna 1716 ja toimikin ihan 1980-luvulle asti, mutta nykyisin tosiaan viihdyttää museovieraita. Lasikurssilaiset pääsivät mentorinsa Peterin avulla toteuttamaan suunnitelmiaan, me keramiikka/ruokakurssilaiset vaan seurattiin.

Peter työstämässä Julian kanssa tämän ideaa.

Peter puhalsi ja muokkasi pääosin, mutta opiskelijatki pääsi härppimään lasia.

Lounastauko.

Puhallusputkia

Muotteja ja työvälineitä lasin käsittelyyn.

Ulkoa

Alueella oli pieni näyttelytila, johon oli juuri koottu näyttely joka käsitteli lasin ja kuoleman suhdetta, muun muassa ihmisten tuhkasta tehtyjä muistoesineitä löytyi, lasisia uurnia, sekä tämä lapsen aivojen puolikas.

Lasihelmin koristeltu kruunu ilmentämään liittoa jumalan kanssa nuorelle, joka on kuollut ennen avioitumista.

Jotai lasista ja creepyä

Tekokukat back in the old days.

Ihmismuotti.

Kotimatkalla. Myöhästyttiin tietty junasta ja näinollen saatiin nauttia kaksi ylimääräistä tuntia Baruthin asemasta, sekä aseman kahvilan omistajan tarjoamasta kyydistä toiselle asemalle. 

Kaikkien näiden vierailujen jälkeen pitäis vihdoin oikeasti alkaa päättään, että mitä mahdollisesti haluisin tehdä niinkuin kurssin varsinaisena työnä. Heti kun täytyy alkaa suunnittelemaan ja tutkimaan ja tekemään ja päättämään, tulee keväältä tuttu designdarra kuristeleen kurkkua, mutta jospa se tästä. En suostu ottaan paineita! (oon siis terve turkulainen muotoilunopiskelija)